Mitä yhteistä on Lapuan liikkeeellä ja ”hakkaraisliikkeellä”?
Kävin Helsingin kirjamessuilla ja ostin Antti Tuurin kirjan Ikitie, jossa Lapuan liike harrasti matkailua itäiseen karjalaan pakkokyydityksillä. Mielenkiintoista tekstiä, julmaa kohtelua, mielivaltaa. Mukana matkailuissa toteuttajien rooleissa olivat eri kuntien merkkihenkilöt, papit, lääkärit, opettajat, apteekkarit, isännät ja jopa poliisit. Tänä päivänä meille on putkahtanut samantyyppisesti ajattelevien ryhmä. Voisiko matkanjärjestäjää kutsua nimeltä ”Hakkaraismatkat”. Tyylissä on yhtäläisyyksiä. Hakkaraismatkat suuntautuisivat Ahvenanmaalle ja Lapuan liikkeen suunta oli itäiseen karjalaan, vähän rajan tuolle puolelle.
2 kommenttia artikkeliin “Mitä yhteistä on Lapuan liikkeeellä ja ”hakkaraisliikkeellä”?”
Tervehdys Seppo49!
Olisit nyt vaan rohkeasti kirjoittanut omalla nimelläsi ko. tekstin, etkä huudellut puskista.
En minä koe yhtäläisyysmerkkejä lapualaisliikkeen kyydittäjiin, vaikka äänestinkin viimeksi perussuomalaista, jopa poliisia.
Terveisin
Riitta N.
Moro Seppo!
Suomi on siirtymässä monikulttuurisuuteen. Sateenkaaren eri värit vain eivät välttämättä pidä toisistaan. Hakkaraisella on omat mielipiteensä, joita kaikkien ei tarvitse hyväksyä, mutta hänellä on oikeus niihin.
Sata vuotta sitten Suomi oli monikulttuurinen maa. Esimerkiksi Viipurissa solkattiin tasavertaisesti neljää eri kieltä. Täällä oli enemmän tataareja ja juutalaisia kuin nyt, mutta vähemmän afrikkalaisia.
Meidän pitää sopeutua eri ihonväreihin, uskontoihin ja seksuaalisuuteen.
Esimerkiksi joka uskontoa kannattavissa on homoja. Tänne saattaa muuttaa homomormoneja, joilla periaatteessa voi olla useampi laillistettu puoliso. Siinä sitten lentopallojoukkeellinen miehiä asustaa samaa huushollia. En minä sitä ihmettele, mutta perhekeskeisessä saunaillassa saattaa olla aika vilkasta.
Hauskaa päivänjatkoa t. Hessu K.